Swifty’s pitää sisällään viisihenkisen eläinrakkaan perheen ja kaksijalkaisten lisäksi taloa asuttavatkin viisi erilaista koirapersoonaa, kissoja, pupuja, kanoja kukkonsa kanssa sekä hevonen ja odottava ponitamma. Lammilla sijaitseva Harjuntien pieni tila antoi mahdollisuuden eläintenpitoon ja on ollut hyvä vaihtoehto kaupunkien kivikenno oy:lle.
Koiraharrastukseni alkoi yli 20 vuotta sitten noutajilla ja matkalle on mahtunut monta tärkeää persoonaa. Aktiivisimpana harrastusaikanani kaikki koirani ovat olleet uroksia. 

Kasvatustyöni kantanarttu Evita kotiutui Hollannista kesällä 2006, mutta itse schapendoes rotuun sydämen sulatti vanhuuspäiville saapunut Jamina, joka menehtyi kuitenkin äkillisesti vuoden 2006 alussa.
Koiralauma kasvoi enemmän tai vähemmän harkitusti kun ensin perheeseen muutti vuoden 2007 vaihteessa Tzini ja kesällä 2007 pikkusisko Helmi. Lisäksi laumaan kuuluu shetlanninlammaskoira-Wenla sekä kultainennoutaja-Veera.

Kesällä 2008 kennelnimen alle rekisteröitiin ensimmäinen pentue, josta maailmalle lähtivät kaksi urosta ja kolme narttua, kauaa ei tarvinnut levätä kun Tzini pyöräytti oman seitsikkonsa laatikkoon. Ja vaikka eläinlääkäri oli todennut Wenlan tyhjäksi, niin kaksi yllätys-tyttöä saatiin kuitenkin lokakuun alussa.
Alun runsaasta pentuemäärästä huolimatta, kasvatustyöni on tarkoitus olla pienimuotoista ja huolella suunniteltua. Pennut kasvavat perheenjäseninä oppien koirien kielen lauman keskellä kasvaen. Pentueet täyttävät rotuyhdistyksen jalostusvaatimukset ja pennut luovutetaan Suomen Kennelliittoon rekisteröityinä, eläinlääkärin tarkastamina, mikrosirutettuina, ohjeistettuina sekä toivoen, että uudet omistajat pitäisivät yhteyttä hyvinä ja pahoina aikoina.
Jalostustyöni tärkeimmät kriteerit ovat luonne ja terveys, mahdollisimman rotumääritelmän mukainen yksilö.

Mahdollisuuksien mukaan pyrimme olemaan aktiivisia ja järjestämään pentu-tapaamisia joissa on mahdollista harjoitella kouluttajien avustuksella niin harrasteita kuin turkinhoitoa. Iso kiitos tähän asti maailmalle luovutettujen Swifty’s koirien omistajille yhteydenpidosta ja mielenkiinnosta, jatketaan samaan malliin!